Mitä jää jäljelle

Olen ennenkin pohtinut tällä foorumilla, että mitä jää jäljelle uskosta ja Jumalasta, jos kaikki se maailmanselityksestä, johon Jumalaa ei "välttämättä tarvita" riisutaan pois.

Keskustelu lähti taas tänään hyvin käyntiin, kun juttelin aiheesta uskonlahkosta irtautuneen (ja edelleen Jumalaan uskovan) ystäväni kanssa. Siinä sivussa pohdin myös omia kokemuksiani epäterveestä uskosta, karismaattisista lieveilmiöistä, Jeesuksen äänen kuulemisesta ja sen semmoisesta.

Tämän pohdinnan lopputulos oli, että on viimekädessä on vain kaksi asiaa, joihin henkilökohtaisesti ja välttämättä tarvitsen Jumala-selityksen. Nämä ovat: maailmankaikkeuden synty
ja ihmisen kuolevaisuus, (sekä jossainmäärin myös kärsimyksen ongelma).

Minulla ei luonnontieteilijänä ole mitään suurta vaikeutta uskoa evoluutioteoriaan sinänsä. Ongelmakohdaksi muodostuu kuitenkin se osa evoluutioteoriaa, jossa alkuräjähdys synnyttää aineen s a t t u m a l t a. Luonnontieteellisestihän on relevanttia puhua sattumasta, niin kauan, kun muutakaan selitystä ei pystytä osoittamaan. Minusta se ei vain tunnu oikelta.

Toinen ongelma, ihmisen kuolevaisuus ei sekään sinänsä ole ongelma. En epäile, etteikö ihminen voisi elää mielekkään ja hyvän elämän ja sitten lakata, muuttua mullaksi ja palata osaksi materiaalista elonkiertoa. Minulle ongelma on siinä, että se lakkaaminen ei vain tunnu mielekkäältä tai uskottavalta.

Hyvä on, tulin myöntäneeksi, että perustan maailmankuvani tuplasti tunteelle. Mutta mille te muut maailmankuvanne sitten perustatte?

Mieheni väittää käyttävänsä maailmankuvansa rakentamisessa järkeä ja nojaavansa metodiin, jossa kaikki selitetään mahdollisimman yksinkertaisella, riittävän todistusvoimaisella perustelulla (tällä metodilla oli joku nimikin, mutta en muista sitä nyt). Näin ollen, ihminen kuolee ruumiinsa mukana, koska tällä väittämällä on merkittävästi suurempi todistusvoima kuin sillä, että ihminen eläisi kuolemansa jälkeen jossain ruumiinsa ulkopuolella.

Mieheni mukaan myös alkuräjähdys on yksinkertaisempi selittää ilman erillistä oletusta persoonallisesta voimasta. Hänestä on yksinkertaisempaa uskoa, että jotain mitä ei voida välittömästi osoittaa e i ole, kuin että se on.

Näin se varmaan on, mutta silti tunne on tunne ja minä pysyn uskovaisena.

Olisi muuten kiinnostavaa nähdä, mitä tapahtuisi, jos jostain syystä tieteellisesti todistettaisiin, että jokin jumalallinen voima on olemassa ja ohjailee tätä maailmankaikkeutta. Vaikuttaisiko tieto ateistien maailmankuvaan, vai pysyisikö ateistien suuri enemmistö yhä ateisteina, koska heistä se t u n t u i s i silti edelleen paremmalta vaihtoehdolta, kuin uuden todistusaineiston päällä lepäävä tieto Jumalan olemassaolosta.