Kannattaako luontoa suojella, maailmanloppuhan tulee..

Niin hullulta kuin se ehkä kuulostaakin, minua vaivaa usein sellainen vahvasti fatalismia muistuttava ajattelu, että miksi ihmeessä tehdä yhtään mitään, kun kaikki menee kuitenkin omia ratojaan. Kristittynä lisäksi ajattelen, että se "omia ratojaan" tarkoittaa Jumalan johdatusta, jonkinlaista ennalta määräämistä tai vähintään ennalta tietämistä. Miksi siis rimpuilla minkään tavotteiden eteen, kun pelin tulos on jokatapauksessa ennalta päätetty?

Näin auki kirjoitettuna tällainen ajatus tuntuu helposti aivan järjettömältä. Mutta jos alkaa viedä sitä hiukan eri alueille, huomaa, ettei se ole mitenkään harvinainen ajatus kristittyjen parissa.

Otetaan esimerkiksi luonnonsuojelu.

Kuinkahan monta kertaa olenkaan kuullut erilaisten kristittyjen suusta, että johan sen kaikesta näkee [ilmastonmuutosuutiset], miten oikeassa ilmestyskirja oli, ahdistavia luonnonmullistuksia sisältävä maailmanloppu on tulossa, turha tässä mitään on edes yrittää.

Usein nämä maailmanloppuun vetoavat kristityt eivät myöskään halua kuullakaan keinoista hillitä ilmastonmuutosta ja onpa niitäkin kristittyjä, jotka uskovat korkeamman voiman ohjailuun niin aukottomasti, että kieltävät ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen kokonaan.

Tänään satuin avaamaan raamatun Joonan kirjan 4.stä luvusta, eli kohdasta, jossa Joona on muutaman merellisen ja kalaisan mutkan jälkeen lopulta päätynyt Niiniven kaupunkiin. Tulikivenkatkuinen parannussaarna on pidetty ja Joonan suureksi ihmetykseksi, se on jopa tepsinyt! Niiniven asukkaat päättävät tehdä parannuksen ja myös Jumala katuu hävitystä, minkä oli aikonut Niiniven kaupungille tehdä.

Minusta on todella hämmästyttävää, miten ratkaiseva rooli yhdellä ihmisellä, siis Joonalla voikaan olla tällaisessa maailmanhistoriallisesti merkittävässä hetkessä, jona päätetään yli sadantuhannen ihmisen kohtalosta (plus eläimet ja kasvit päälle).

Se fatalisti-minä, josta kerroin tekstin alussa, olisi paljon taipuvaisempi uskomaan, että se, mitä Jumala on päättänyt Niinivelle tehdä, tapahtuu jokatapauksessa, eikä yhden Joonan rimpuiluilla suuntaan tai toiseen, ole siinä mitään vaikutusta.

Mutta Joonan kirja on toista mieltä.

Kiinnostavaa on myös se, miten myös Joona itse kapinoi oman roolinsa ratkaisevuutta vastaan. Hän on valmis hyväksymään Jumalan sanansaattajana toimimisen (tulevasta tuhosta saarnaamisen), mutta ei sitä, että hänen saarnansa vaikutuksesta Jumalan mieli ja suunnitelma muuttuisivat. Vai miten muuten voisi tulkita sen, että Joona hermostuu siitä, että Niiniven kaupunkia ei parannussaarnan jälkeen hävitetäkään.

Joitain viikkoja sitten Sana-lehdessä oli mieleenjäävä haastattelu, jossa lanseerattiin käsite "putoavan varpusen teologia". En muista haastateltavan nimeä, mutta kyse oli haastateltavan ihmetyksestä siitä, kuinka vuorisaarnassa puhutaan, että "yksikään varpunen ei putoa maahan, Jumalan sitä sallimatta" ja kuitenkin tämä meidän maailmamme on täynnä eri tavoin maahan putoavia varpusia (ja ihmisiä).

Sana-lehden haastateltavaa tämä ristiriita näkyvän todellisuuden (varpuset putoavat!) ja vuorisaarnan (varpuset eivät putoa Jumalan sallimatta) välillä häiritsi siinä määrin, että hän lopulta keksi tämän "putoavan varpusen teologian". Teologian sisältö oli kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että Jumala on läsnä myös putoamisessa, mutta putominen (, joka tarkoittaa tässä kaikkea kärsimystä) ei ole jotain sellaista, minkä Hän aktiivisesti valitsee jokaiselle luodulleen.

Ehkä oma käsityskykyni vetää tästä ja Joonan kirjasta yhteensä sellaisia johtopäätöksiä, että ainoa todella fatalistinen asia tässä (kristityn) maailmassa on se, että Jumala on ja että hän on meitä lähellä pysyimmepä sitten siivillämme tai putosimme.

Nimittäin, jos Joonan saarna (ja sitä seurannut Niiniveläisten parannuksenteko) johti yli 100 000 ihmisen fyysiseen pelastumiseen tuhosta, niin miten ihmeessä kenen tahansa teot ja valinnat eivät vaikuttaisi ratkaisevasti sekä hänen omaan, että hänen läheistensä elämään.

Luonnonsuojelijana haluan tietysti myös muistuttaa, että sama ihmisen ratkaiseva vaikutusmahdollisuus ulottuu epäilemättä myös tämän maapallomme tuhoon tai pelastukseen, ilmassa pysymiseen tai putoamiseen.

Vaikka Jumala onkin luvannut olla läsnä (ja tietoinen) meidän putoamisestamme, hän tuskin toivoo, että omalla toiminnallamme (loputon kerskakulutus ja ilmastokaasujen päästö) pudotamme pois mahdollisuuden hyvään elämään niin suurelta osalta hänen luomakuntaansa, kuin mitä ilmastonmuutos ja sen oheisilmiöt (tulvat, pyörremyrskyt, lämpeneminen, ym.) pahimmillaan voivat aiheuttaa.

Ehkä me kristityt voisimme oppia Joonan kirjasta sen, että Jumala kyllä haluaa meidän saarnaavan (kuten halusi Joonan saarnaavan). Mutta Jumala haluaa meidän myös näkevän, kuinka maailma muuttuu ja hyvin ratkaisevia ja konkreettisia asioita tapahtuu meidän saarnamme tähden.

Mikä voisi olla sellainen saarna, jonka tuloksena 100 000+ ihmistä ja vielä eläimet päälle pelastuisivat tuhosta? (Nykyväestömäärään suhteutettuna tuo 100 000 pitäisi kyllä todennäköisesti kertoa vähintään sadalla..)

Oliko Jeesus vegaani?

Jeesuksesta on tehty vaikka mitä. Joillekuille hän on homo, toisille feministi, kolmansille vapaustaistelija, neljänsille hippi ja viidensille kirkkokonservatiivi.

No, kuten otsikko jo paljastaa, minulle Jeesus on tietysti vegaani, eikä vain vegaani vaan vegaaneitten vegaani, kaikkien vegaaneitten äiti ja suuri eläinoikeustaistelija. Miksi?

Aloitetaan vaikka paimen-vertauksesta. Johanneksen evankeliumin 10 luvussa Jeesus sanoo olevansa tavallista parempi paimen:

"Minä olen hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta."

Sen sijaan hyvän paimenen vastakohtaa, varasta hän kuvaa seuraavasti:

"Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän."

Vielä Jeesus toistaa, että kaikille tulisi selväksi:

"Minä panen henkeni alttiiksi lampaiden puolesta."

Hyvän paimenen toisen vastakohdan, palkkapaimenen Jeesus sanoo toimivan näin:

"Palkkarenki ei ole oikea paimen eivätkä lampaat hänen omiaan, ja niinpä hän nähdessään suden tulevan jättää lauman ja pakenee. Susi saa lampaat saaliikseen ja hajottaa lauman, koska palkkapaimen ei välitä lampaista."

En tiedä, onko kukaan muu koskaan kehdannut tulkita tätä raamatunkohtaa niin, että Jeesus tässä todella puhuisi lampaista. Tietysti puheella on myös ilmeinen vertauskuvallinen taso (me ihmiset), mutta yhtä outoa kuin se, miten kirjaimellisesti tietyissä piireissä halutaan noudattaa Paavalin tokaisuja "naisen paikasta" tai "vaimojen vaikenemisesta" tai Mooseksen luomiskertomusta "7 päivän luomisesta", on se, miten johdonmukaisesti näitä Jeesuksen sanoja on luettu tarkoittamaan vain ihmisiä, ei siis lainkaan lampaita, joista tässä kirjaimellisesti kuitenkin puhutaan.

Koska kristinuskoa on niin pitkään saarnattu niin ihmiskeskeisenä uskontona täytyy epäileviä nyt muistuttaa, että kyllä raamatussa ihan varmasti puhutaan muistakin kuin ihmisistä (muutenkin kuin vertauskuvamielessä). Esimerkiksi Paavali puhuu Roomalaiskirjeen (8 luvussa) koko luomakunnasta näin:

"Kaiken luodun on täytynyt taipua katoavaisuuden alaisuuteen, ei omasta tahdostaan, vaan hänen, joka sen on alistanut. Luomakunnalla on kuitenkin toivo, että myös se pääsee kerran pois katoavaisuuden orjuudesta, Jumalan lasten vapauteen ja kirkkauteen."

Mutta Paavalista takaisin Jeesukseen. Siis, millä perusteella Jeesus oli vegaanien vegaani? Jeesus sanoi mm. nämä kiehtovat sanat: "Minä olen tämä elävä leipä, joka on tullut taivaasta, ja se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti. Leipä, jonka minä annan, on minun ruumiini. Minä annan sen, että maailma saisi elää."(Joh 6:51)

No, miten tämä taas liittyy veganismiin? Paljonkin. Kuten Jeesus aiemmassa katkelmassa sanoi, hän "panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta". Ja sen hän muuten todella tekeekin. Kuten kaikki varmaan tietävät, Jeesusta edeltäneessä uskonnossa, juutalaisuudessa ihmisen Jumalakelpoisuus perustui eläinuhreihin tai ainakin ne olivat hyvin tärkeä osa sitä, suorastaan keskiössä ihmisen ja Jumalan kohtaamisessa. (Aabrahamkin oli jonkilainen esivegaani, kun oli valmis eläimen sijaan uhraamaan oman poikansa saavuttaakseen Jumalakelpoisuuden.)

No Jeesus meni tässä kaikkein pisimmälle ja uhrasi itsensä ruokkiakseen maailman ja säästääkseen kaikki tulevatkin lampaat ja härät ja viiriäiset ja vuohet ja oinaat ja muut uhrieläimet. Tästä näkökulmasta käsin on täyttä saivartelua kieltää Jeeuksen veganismi vetoamalla siihen, että Jeesus söi pääsiäislammasta. Mitä on yksi lammas tai vaikkapa 30 pääsiäislammasta (Jeesushan tiemmä eli 30 vuotta) sen rinnalla, että hänen tekonsa (ristinkuolema) ansiosta säästyi 30 miljardia pääsiäislammasta, joita ei eläinuhrirituaalin poistumisen jälkeen juutalaisuutta seuraavassa uskonnossa, kristinuskossa enää tarvittu.

Toinen asia on sitten se, kuinka suuri osa kristikansaa innolla tarttui tähän helpotukseen, että eläimiä ei enää tarvittu sijaisuhreiksi ihmisten syntien sovittamiseen. Ja kuinka suuri osa kristikansaa vain hieroi tyytyväisinä vatsojaan siksi, että pientäkään osaa eläimistä ei enää tarvinnut syöttää papeille tai polttaa tuhkaksi taivaalle, vaan kaikki palaset saatiin pistellä omaan poskeen vaikka joka päivä juhla- ja rituaalipäivistä viis veisaamatta.

Vielä loppuun haluan muistuttaa Paavalista, joka Roomalaiskirjeessä (14 luvussa) sanoi näin:

"Sinun on hyvä olla syömättä lihaa ja juomatta viiniä ja välttää muutakin, mikä loukkaa veljeäsi".

Jos joku vielä elää tietämättömyydessä siitä, kuka se loukkaantuva veli mahdollisesti voisi olla (en nyt puhu itsestäni) lainaan alle Hare Krishna liikkeen kirjaa Ajaton viisaus, jossa kristitty Kardinaali Danielou ja Hare Krishna liikkeen johtohahmo Srila Prabhupada keskustelevat (lainaan vapaasti):

Srila: Ajatelkaa vaikka lehmää, me juomme lehmän maitoa, siksi se on kuin äitimme. Kun se on vanha, eikä enää pysty antamaan maitoa, leikkaatte lehmältä kaulan poikki. Onko se inhimillistä? Älkää tappako lehmiä. Se on mitä suurin synti. Ihminen ei voi ymmärtää Jumalaa, mikäli hän on syntinen. Ihmisen tärkein tehtävä on oppia ymmärtämään Jumalaa ja rakastamaan häntä. Jos jatkatte syntien tekemistä, ette koskaan voi oppia ymmärtämään Jumalaa, puhumattakaan rakastamisesta.

Kardinaali: Kristinusko hyväksyy lihanasyönnin siksi, että sen mukaan alemmilla eläimillä ei ole sielua, kuten ihmisillä.

Srila: Kaikilla elämänlajeilla on sielu. Ruumis on kuin vaatekerta. Teillä on musta puku yllänne ja minulla sahraminvärinen. Mutta vaatteittenne sisällä te olette ihmisoloento ja minä olen myös ihmisolento. Samalla tavoin eri eläinlajien ruumiit ovat kuin erilaisia pukuja. On olemassa 8 400 000 lajia tai pukua, ja jokaisen sisällä on henkinen sielu, joka on osa Jumalaa. Olettakaa, että miehellä on kaksi poikaa, kummatkin erilailla ansiokkaita. Toinen saattaa olla korkeimman oikeuden tuomari ja toinen tavallinen työläinen, mutta isä tunnustaa kyllä molemmat pojikseen. Hän ei tee heidän välillään mitään eroa ja ajattele, että tuomari-poika on kovin tärkeä, kun taas työläispoika ei ole lainkaan arvokas. Jos tuomarina toimiva poika sanoisi. "Rakas isä, sinun toinen poikasi on täysin hyödytön. Salli minun leikata hänet kappaleiksi ja syödä hänet", luuletko, että isä sallisi sen?

Kardinaalin ja Srilan keskustelu jatkui kirjassa vielä pitkään ilman yhteisymmärrystä. Jos kardinaali olisi noudattanut Paavalin ohjetta olla loukkaamatta veljeä lihansyönnillä tätä turhanpäivästä väittelyä ei olisi ollut ja yksi vihollisuuden raja-aita intialaisten hindujen (sekä heistä polveutuvien krishna-uskovaisten) ja meidän kristittyjen välillä olisi ehkä kaatunut.

No, kardinaali piti kiinni oikeudestaan lihansyöntiin koko väittelyn ajan ja lopuksi Srila tokaisi (suuttuneena?):

"Lihansyöjiä odottaa rangaistus. Eläinten syöjistä tulee tiikereitä, susia, kissoja ja koiria seuraavassa elämässään, jotta he saisivat paremmat mahdollisuudet tyydyttää [raatelu]toiveitaan ja [lihan]himojaan."

Kunpa saisin nähdä kirkon sisältä nousevat valtavan ekokristillisyyden liikkeen, joka haluaa veljellistä rakkautta kaikkiin maailman kasvissyöntiä painottaviin uskontoihin Paavalin hengessä ja on valmis vaikka kuolemaan lampaitten edestä Jeesuksen hengessä.

Kukapa tietää, vaikka viimeisellä tuomiolla, kun lampaita ja vuohia jaetaan eri leireihin ja vain osalle tipahtaa taivaspaikka, Jeesus sanoisikin kettutytöille:

"Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. (Matt.25:34)

Ainakin ihmisten ja eri eläinlajien rauhallisen yhteiselon valtakunta on ollut valmiina maailman luomisesta lähtien, kuten Jesaja (11:6) sanoo:

"Silloin susi kulkee karitsan kanssa ja pantteri laskeutuu levolle vohlan viereen, vasikka ja leijonanpentu syövät yhdessä ja pikkupoika on niiden paimenena."

En tietenkään voi väittää, että taivasten valtakunta tulisi yhtään sen nopeammin, vaikka kaikki maailman ihmiset tällä punaisella sekuntilla lopettaisivat kaiken niin toistensa kuin eläintenkin tappamisen. Minulle tämä tuttu rukous kuitenkin puhuu rauhasta kaikkien lajien välillä:

"Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa." (Matt.6:10)

Toivottavasti voin sitä omallakin elämälläni edistää edes pieneltä osin.

Mitä Jumala ajattelee kasvissyönnistä?

Hei taas pitkästä aikaa kaikki satunnaiset ja vakituisemmat lukijat. Tänään aion kirjoittaa kasvissyönnistä ja siitä, mitä Jumala ehkä ajattelee siitä.

Lopetin itse lihan syömisen 16-vuotiaana siitä yksinkertaisesta syystä, että minusta tuntui pahalta syödä eläimiä. Opettelin syömään enemmän kasvikunnan tuotteita niin monipuolisesti kuin osasin, värikkäitä marjoja, vihreitä vihanneksia, multaisia juureksia sekä erilaisia herneitä, papuja ja linssejä. Lihaa en koskaan kaivannut, mutta maitoa join, vaikka tiesin, että lypsävät lehmät saavat joka vuosi uuden vasikan, joka menee lihateollisuuden ovesta jauhelihaksi ja että loppuun lypsettyjen äitilehmien kohtalo on vielä surkeampi.

Kananmuniakin söin satunnaisesti, vaikka tiesin, että muniva kana jaksaa tuottaa oikeankokoisia kananmunia vain noin vuoden ajan (kutsutaan munituskaudeksi), minkä jälkeen kana teurastetaan ja annetaan ruuaksi turkistarhoissa eläville minkeille (sama koskee luomukanoja).

Jyrkkä käännös kasvissyönnistä poispäin tuli parikymppisenä, kun elämääni ui joukko uskovaisia, jotka tuomitsivat kasvissyöntini jyrkästi Paavaliin vedoten. Koska Paavali oli kirjeessään kehoittanut korinttilaisia (1 Kor. 10) ”syömään kaikkea mitä lihakaupassa myydään”, he ajattelivat, että minunkin tulisi lopettaa kasvissyönti ja alkaa taas syödä kaikenlaisia lihatuotteita.

Noudatin kehoitusta ja söin surutta lihaa monia vuosia, ennen kuin asia tuli uudestaan ajankohtaiseksi. Tälläkertaa kimmoke kasvissyöntiin tuli ympäristöasioista. Puhe ilmastonmuutoksesta ja syömisen ja etenkin liharuuan merkittävästä vaikutuksesta ympäristön pilaantumiseen alkoi huolestuttaa minua ja päätin ottaa projektiksi viettää vuoden ilman mitään eläinkunnan tuotteita. En ajatellut, että kyseessä olisi ollut mitenkään hengellinen projekti, vaan puhtaasti ympäristövastuun ottaminen niin äärimmäisellä tavalla mihin suinkin kykenisin.

Vuosi sujui hyvin (mitä nyt muutamia kertoja lankesin punaisen lihan himoon ja huikkailin maitoakin silloin tällöin). (Projektistani voit lukea lisää täältä)

Kun vuosi oli ohi, söin taas kaikenlaisia lihatuotteita muutaman viikon hyvällä ruokahalulla, kunnes onnekseni sain käsiini Antti Nylenin esseekokoelman, Vihan ja katkeruuden esseet. Antti on itse äärilinjan vegaani (ei hyväksy edes nahkakenkiä). Oleellista kirjassa ei kuitenkaan ollut Antin ehdottomuus vaan se, miten hänen omakohtainen ja erittäin voimakas kannanottonsa herätti taas vuosia unessa olleet tunteeni eläinten kärsimykselle ja kas vain, minulta katosi halu syödä lihaa.

Kyseessä todella oli merkittävä asia, nimittäin kun vuosi vegaanina-projektini oli vielä kesken, tunsin usein kiukkua ja kapinamieltä, jos jouduin seurassa valitsemaan ”huonomman” kasvisvaihtoehdon, kun toiset ympärilä söivät herkulliselta tuoksuvia pihvejä ja muuta lihaa. Katkeruuteni lihansyöjille aiheutti jopa sen, että isoissa juhlissa kuten häissä ja usein ihan tavallisessa kyläpöydässäkin söin yleensä surutta liharuokia, vaikka kotona olinkin tarkka niiden suhteen. Sanoin itselleni (ja muille) että seurassa lihansyömiseni johtui kohteliaisuudesta ja siitä, etten halunnut eristää itseäni sosiaalisesti kummallisen ruokavalioni takia, mutta todellisuudessa syyt saattoivat olla yhtä paljon itsekkäät.

Nyt kun olen taas kasvissyöjä, en halua enää turrutttaa itseäni siltä ääneltä, joka sisälläni sanoo, että eläimet ovat kauniita, arvokkaita ja tuntevia olentoja ja että ne ansaitsevat jotain moninverroin parempaa kuin tulla kahlituiksi meidän tuotantolaitoksiimme ja syödyiksi meidän ruokapöydissämme.

Koska tässä vaiheessa useimmat alkavat ajatella sitä, kuinka myös eläimet syövät toisiaan, on tarpeen kysyä, muistatko ehkä miten kauniisti Jesaja 11 kuvaa sitä, kuinka kerran kaikki vihollisuus loppuu jopa petoeläinten ja karjaeläinten väliltä?

”Silloin susi asuu karitsan kanssa
ja pantteri makaa vohlan vieressä:
vasikka ja nuori leijoa ja syöttöhärkä
ovat yhdessä,
ja pieni poikanen niitä paimentaa.

Lehmä ja karhu käyvät laitumella,
niiden vasikat ja pennut yhdessä makaavat,
ja jalopeura syö rehua kuin raavas.

Imeväinen leikittelee kyykäärmeen kololla,
ja vieroitettu kurottaa kätensä
myrkkyliskon luolaan.

Ei missään minun pyhällä vuorellani
tehdä pahaa eikä vahinkoa,
sillä maa on täynnä herran tuntemusta,
niin kuin vedet peittävät meren.”

Tähän kirjoitukseen liittyen tärkein kohta tässä runossa on ehkä:

”jalopeura syö rehua kuin raavas”

Eli jos leijona voi Jumalan unelmassa (ja todellisuudessa, joka kerran on tuleva) elää kasviksilla, niin emmekö mekin?

Oleellista tässä runossa on myös kohta, jossa

”pieni poikanen paimentaa sekä karjaeläimiä, että villieläimiä”

Tuntuu, että kristityt ovat niin usein perustelleet lihansyöntiä juuri ”luomisjärjestyksellä”, sillä miten maailma on annettu ihmisen johdettavaksi. Mutta niihän tässäkin runossa on tehty. Ihminen, se pieni lapsi paimentaa kaikkia näitä eläimiä. Mutta jostain syystä tässä ei sanota, että tämä pieni lapsi haluaisi syödä nämä eläimet. Päinvastoin sanotaan, ettei missään Jumalan pyhällä vuorella tehdä pahaa eikä vahinkoa. Ja myös Jeesuksen opetuksesta mieleeni nousee tähän sopiva ajatus suurimmasta kaikkien palvelijana (Matt.23:11), ei pienempien syöjänä tai teurastajana.

Totta on, että Raamatussa kerrotaan Jeesuksen syöneen lihaa ja kalaa. Näin varmasti on, eikä tämän tekstin tarkoitus ole tuomita lihansyöntiä suoranaiseksi synniksi tai Jumalan tahdon vastaiseksi teoksi sinänsä.

Raamatussa kuitenkin kerrotaan myös Danielista (Dan.1), joka ei syönyt kuninkaan juhlapöydistä mitään muuta kuin kasviksia ja vettä. Myös Paavali, vaikka kehoittikin toisaalla syömään kaikkea mitä lihakaupassa myydään, kehoitti toisaalla välttämään epäjumalille uhrattua lihaa (Ap.t.15:29).

Tässä kohtaa on hyvä muistella, minkä Jeesus nosti yhdeksi keskeiseksi epäjumalaksi jo silloin 2000 vuotta sitten? Kukaan ei voi palvella sekä mammonaa että Jumalaa (Matt.6:2) ja Paavali sanoi saman toisin sanoin, ”ahneus on epäjumalanpalvelusta” (Kol.3:5).

Itse näen, että nykyinen tehomaataloustuotanto perustuu sellaiseen tehon maksimointiin (ja voiton saamiseen, ahneuteen) eläinten hyvinvoinnin kustannuksella, että siitä kieltäytymistä voi hyvällä omatunnolla pitää epäjumalanpalveluksesta kieltäytymisenä siis Jumalan palvelemisena.

Loppuun vielä irrallisia ajatuksia niille, joita (kristillinen) kasvissyönti vielä tämänkin jälkeen epäilyttää.

Muistat varmaan, kuinka Danielista, joka kieltäytyi kuninkaan liharuuista sanottiin, että (Dan.1.) hän ystävineen oli muodoltaan kauniimpi ja myös viisaudeltaan etevämpi verrattuna niihin nuorukaisiin, jotka söivät kuninkaan pöydästä (liha)ruokia.

Kasvissyöntiä voi mainiosti perustella myös luomiskertomuksella (1.Moos.1:29-30), jossa kerrotaan Jumalan antaneen ihmisille kaikki siementä tekevät ruohot ja puut ravinnoksi. Myös metsäneläimille, linnuille, matelijoille ja kaikille, joissa on elävä henki Jumala antoi vihreät ruohot ravinnoksi. Tällä raamatuspaikalla on perusteltu myös raaka-veganismin, so. elävänravinnon paremmuutta kypsennettyyn ruokaan verraten, ja mielestäni elävään ravintoon kannattaakin suhtautua vähintäänkin uteliaalla kiinnostuksella.

Kun haeskelin (Joh.6:53) uskonkirjat.net palvelun kautta raamatusta näitä liha-aiheisia tärppejä tämänkin tekstin jänteiksi ja luiksi, sattui silmään vielä pari hyvin tähän aihepiiriin sopivaa kohtaa: Jeesus sanoi heille: ”..ellette syö Ihmisen pojan lihaa ja juo hänen vertaan, teillä ei ole elämää.”

Ehkäpä juuri tällä raamatunpaikalla on christian vegetarian-piireissä perusteltu sitä, kuinka juutalaisuuteen erottamattomasti liittyvän uhraamis- ja lihansyöntikulttuurin oli tarkoitus totaalisesti ja lopullisesti loppua Jeesukseen.

Ja vielä toinen tärppi, joka kuvaa babylonin tuhoa ja pientä revanssia ihmiset vastaan eläimet -ottelussa: (Ilm.19:17-21)

Sitten näin enkelin, joka seisoi ylhäällä auringossa. Hän huusi kovalla äänellä kaikille linnuille, jotka lensivät korkealla taivaan laella: "Tulkaa, kokoontukaa Jumalan juhla-aterialle! Saatte syödä kuninkaiden lihaa, sotapäälliköiden ja mahtimiesten lihaa, ratsujen ja ratsastajien lihaa, kaikkien lihaa, niin vapaiden kuin orjien, niin pienten kuin suurten."Sitten näin, että peto ja maailman kuninkaat sotajoukkoineen olivat kokoontuneet yhteen käydäkseen taisteluun ratsastajaa ja hänen sotajoukkoaan vastaan.Mutta peto otettiin kiinni, samoin väärä profeetta, joka pedon nimissä oli tehnyt tunnustekoja ja johtanut harhaan sen merkin ottaneet ja sen kuvaa kumartaneet ihmiset. Ne molemmat heitettiin elävinä tuliseen järveen rikinkatkuisten lieskojen keskelle. Loput saivat surmansa miekasta, joka lähti ratsastajan suusta, ja kaikki linnut söivät heidän lihastaan itsensä kylläisiksi

Tätä viimeistä lukiessani en voi olla ajattelematta Israelin erämaavaellusta ja sitä, kuinka kansa napisi kun ei ollut tarjolla lihaa. Alle olen leikannut muutaman otteen tästä kertomuksesta, joka kannattaa kyllä lukea kokonaankin (4Moos.11)

Te olette Herran kuullen valittaneet ja sanoneet: 'Olisipa meillä lihaa! Egyptissä meidän oli hyvä olla!' Nyt Herra antaa teille lihaa syötäväksi. Ette syö sitä vain yhtenä päivänä ettekä kahtena tai viitenä tai kymmenenä tai kahtenakymmenenä päivänä, vaan teidän on syötävä sitä kokonainen kuukausi, niin että se lopulta pursuu ulos sieraimistannekin ja jo pelkkä lihan näkeminen kuvottaa teitä. Sitten nousi Herran lähettämä tuuli. Se ajoi mereltä päin viiriäisiä ja painoi niitä leiriin sellaiset määrät, että niitä oli maassa kahden kyynärän paksuisena kerroksena, joka ulottui päivänmatkan verran leiristä joka suuntaan.Israelilaiset ryhtyivät kokoamaan viiriäisiä ja keräsivät niitä koko päivän ja yön ja koko seuraavankin päivän, ja vähitenkin kerännyt sai niitä kymmenen homer-mittaa. He levittivät niitä kuivumaan kaikkialle leirin ympärille. Mutta israelilaiset eivät olleet ehtineet syödä kaikkea ja pureksivat vielä lihaa, kun Herra vihastui heihin ja rankaisi heitä ankarasti, niin että monet kuolivat.

Tästä Mooseksenkirjan paikasta voi kristillistä vegetarismia symppaava ihminen löytää paljonkin mielenkiintoista, kuten Herran vihan, joka rankaisi lihansyöjiä ankarasti, niin että monet kuolivat. Tarvitaan melko vähän mielikuvitusta yhdistää tämä eläinrasvojen syönnin korkeaan sydän-ja verisuonikuolleisuuteen (vaikka jotkut tätä teoriaa vielä vastustavatkin). Minua tässä kiinnosti kuitenkin nyt tälläkertaa enemmän nähdä yhteys ilmestyskirjan viimeisen tuomion ja erämaavaelluksen lihanhimon välillä.

Raamatussahan pitkin matkaa lupaillaan Jumalan oikeudenmukaisesta tuomiosta. Kun erämaassa ihmiset halusivat lihaa, Jumala (vaikkakin suuttuneena) antoi taivaan lintujen lihan ropista heidän lautasilleen. Lopussa (ilmestyskirja ja Babylonin tuho) tuomio kuitenkin tuli ja Jumala kutsui vastavuoroisesti taivaan linnut aterialle kun ihmislihaa teurastettiin.

Jos ei nyt suorastaan hauska, niin ainakin vähintään mielenkiintoinen on myös se yhteys, joka on meidän länsimaisten hyvinvointivaltioiden tavassa kohdella tuotantoeläimiä ja vastaavasti omia ikääntyneitä (laitoksiin joutuneita) vanhempiamme ja isovanhempiamme.

Pienenä kuriositeettinä tähän loppuun elintarvikealan uutinen. Luennolla eilen meille kovasti mainostettiin uutta hienoa täysautomaattitekniikkaa, jossa lehmä voi itse valita milloin menee lypsyrobotin luokse lypsettäväksi ja syömään. Kun asiantuntijat olivat aikansa hehkuttaneet keksintöä (joka ei nyt ole aivan uuden uusi, muistaakseni ensimmäiset tulivat Suomeen 2000-luvun alkupuolella), sanoin, että minä hyväksyn kapineen heti, kun se hyväksytään myös vanhainkoteihin ja lastentarhoihin.

Ja huom, tarkoitukseni ei ollut eikä ole väittää, että ihmsten ja eläinten tarpeet olisivat samanlaiset. Mutta tarkoitukseni oli ja on väittää, että aivan kuten lapsiakaan ei pitäisi hankkia, jollei niitä jaksa hoitaa (välillä myös omaa käsityötä käyttäen), ei kotieläimiäkään pitäisi pitää, jos ei ole rahkeita niiden lajityypilliseen ja luontoa kunnioittavaan hoitoon.