Kannattaako luontoa suojella, maailmanloppuhan tulee..

Niin hullulta kuin se ehkä kuulostaakin, minua vaivaa usein sellainen vahvasti fatalismia muistuttava ajattelu, että miksi ihmeessä tehdä yhtään mitään, kun kaikki menee kuitenkin omia ratojaan. Kristittynä lisäksi ajattelen, että se "omia ratojaan" tarkoittaa Jumalan johdatusta, jonkinlaista ennalta määräämistä tai vähintään ennalta tietämistä. Miksi siis rimpuilla minkään tavotteiden eteen, kun pelin tulos on jokatapauksessa ennalta päätetty?

Näin auki kirjoitettuna tällainen ajatus tuntuu helposti aivan järjettömältä. Mutta jos alkaa viedä sitä hiukan eri alueille, huomaa, ettei se ole mitenkään harvinainen ajatus kristittyjen parissa.

Otetaan esimerkiksi luonnonsuojelu.

Kuinkahan monta kertaa olenkaan kuullut erilaisten kristittyjen suusta, että johan sen kaikesta näkee [ilmastonmuutosuutiset], miten oikeassa ilmestyskirja oli, ahdistavia luonnonmullistuksia sisältävä maailmanloppu on tulossa, turha tässä mitään on edes yrittää.

Usein nämä maailmanloppuun vetoavat kristityt eivät myöskään halua kuullakaan keinoista hillitä ilmastonmuutosta ja onpa niitäkin kristittyjä, jotka uskovat korkeamman voiman ohjailuun niin aukottomasti, että kieltävät ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen kokonaan.

Tänään satuin avaamaan raamatun Joonan kirjan 4.stä luvusta, eli kohdasta, jossa Joona on muutaman merellisen ja kalaisan mutkan jälkeen lopulta päätynyt Niiniven kaupunkiin. Tulikivenkatkuinen parannussaarna on pidetty ja Joonan suureksi ihmetykseksi, se on jopa tepsinyt! Niiniven asukkaat päättävät tehdä parannuksen ja myös Jumala katuu hävitystä, minkä oli aikonut Niiniven kaupungille tehdä.

Minusta on todella hämmästyttävää, miten ratkaiseva rooli yhdellä ihmisellä, siis Joonalla voikaan olla tällaisessa maailmanhistoriallisesti merkittävässä hetkessä, jona päätetään yli sadantuhannen ihmisen kohtalosta (plus eläimet ja kasvit päälle).

Se fatalisti-minä, josta kerroin tekstin alussa, olisi paljon taipuvaisempi uskomaan, että se, mitä Jumala on päättänyt Niinivelle tehdä, tapahtuu jokatapauksessa, eikä yhden Joonan rimpuiluilla suuntaan tai toiseen, ole siinä mitään vaikutusta.

Mutta Joonan kirja on toista mieltä.

Kiinnostavaa on myös se, miten myös Joona itse kapinoi oman roolinsa ratkaisevuutta vastaan. Hän on valmis hyväksymään Jumalan sanansaattajana toimimisen (tulevasta tuhosta saarnaamisen), mutta ei sitä, että hänen saarnansa vaikutuksesta Jumalan mieli ja suunnitelma muuttuisivat. Vai miten muuten voisi tulkita sen, että Joona hermostuu siitä, että Niiniven kaupunkia ei parannussaarnan jälkeen hävitetäkään.

Joitain viikkoja sitten Sana-lehdessä oli mieleenjäävä haastattelu, jossa lanseerattiin käsite "putoavan varpusen teologia". En muista haastateltavan nimeä, mutta kyse oli haastateltavan ihmetyksestä siitä, kuinka vuorisaarnassa puhutaan, että "yksikään varpunen ei putoa maahan, Jumalan sitä sallimatta" ja kuitenkin tämä meidän maailmamme on täynnä eri tavoin maahan putoavia varpusia (ja ihmisiä).

Sana-lehden haastateltavaa tämä ristiriita näkyvän todellisuuden (varpuset putoavat!) ja vuorisaarnan (varpuset eivät putoa Jumalan sallimatta) välillä häiritsi siinä määrin, että hän lopulta keksi tämän "putoavan varpusen teologian". Teologian sisältö oli kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että Jumala on läsnä myös putoamisessa, mutta putominen (, joka tarkoittaa tässä kaikkea kärsimystä) ei ole jotain sellaista, minkä Hän aktiivisesti valitsee jokaiselle luodulleen.

Ehkä oma käsityskykyni vetää tästä ja Joonan kirjasta yhteensä sellaisia johtopäätöksiä, että ainoa todella fatalistinen asia tässä (kristityn) maailmassa on se, että Jumala on ja että hän on meitä lähellä pysyimmepä sitten siivillämme tai putosimme.

Nimittäin, jos Joonan saarna (ja sitä seurannut Niiniveläisten parannuksenteko) johti yli 100 000 ihmisen fyysiseen pelastumiseen tuhosta, niin miten ihmeessä kenen tahansa teot ja valinnat eivät vaikuttaisi ratkaisevasti sekä hänen omaan, että hänen läheistensä elämään.

Luonnonsuojelijana haluan tietysti myös muistuttaa, että sama ihmisen ratkaiseva vaikutusmahdollisuus ulottuu epäilemättä myös tämän maapallomme tuhoon tai pelastukseen, ilmassa pysymiseen tai putoamiseen.

Vaikka Jumala onkin luvannut olla läsnä (ja tietoinen) meidän putoamisestamme, hän tuskin toivoo, että omalla toiminnallamme (loputon kerskakulutus ja ilmastokaasujen päästö) pudotamme pois mahdollisuuden hyvään elämään niin suurelta osalta hänen luomakuntaansa, kuin mitä ilmastonmuutos ja sen oheisilmiöt (tulvat, pyörremyrskyt, lämpeneminen, ym.) pahimmillaan voivat aiheuttaa.

Ehkä me kristityt voisimme oppia Joonan kirjasta sen, että Jumala kyllä haluaa meidän saarnaavan (kuten halusi Joonan saarnaavan). Mutta Jumala haluaa meidän myös näkevän, kuinka maailma muuttuu ja hyvin ratkaisevia ja konkreettisia asioita tapahtuu meidän saarnamme tähden.

Mikä voisi olla sellainen saarna, jonka tuloksena 100 000+ ihmistä ja vielä eläimet päälle pelastuisivat tuhosta? (Nykyväestömäärään suhteutettuna tuo 100 000 pitäisi kyllä todennäköisesti kertoa vähintään sadalla..)