There is propably no God..

..so stop worrying and enjoy your life. Tällaisella mainostekstillä brittiläiset vapaa-ajattelijat ja ateistit ottivat julkista tilaa näkyvästi haltuun. Ovela mainos ja odotettava veto liikkeeltä, joka on varmasti tuskastunut näkyvään kristilliseen mainontaan, jota täällä Suomessakin on mm. usko, toivo ja rakkaus kampanjan yhteydessä nähty.

Kyseinen mainoskampanja, eroakirkosta.fi ja moni muu ajassa liikkuva ilmiö on saanut minut jo pitkään pohtimaan, mitä annettavaa kristinuskolla oikeasti on nykyihmiselle, ja mitä sillä pitäisi olla?

Lähimmäisenrakkaus, köyhistä huolehtiminen, etiikan ja moraalin säädökset, sisäinen eheytyminen, jopa toivo kuoleman jälkeisestä elämästä on helposti mahdollista ulkoistaa pois kristinuskon piiristä. Mitä jää jäljelle?

Käteeni osui kerran kirjastossa kierrellessäni tositapahtumiin perustuva kirja Nigerian lapsisotilaista. Kuten arvata saattaa, kirja oli äärimmäisen tylyä luettavaa. Kirjoittaja, joka oli koonnut tarinansa julman sisällissodan lapsiveteraaneja haastattelemalla, teki lukijalle selväksi, ettei monella lapsella ollut muuta mahdollisuutta, kuin kärsiä itse tai laittaa toiset kärsimään.

Kirja loppui onnellisesti sodan loppumiseen ja päähenkilölapsen päätymisellä amerikkalaisten ylläpitämään kuntoutuspaikkaan, jossa koulutetut terapeutit yrittivät koota hirmutekojen raunioittamia lasten mieliä.

Joskus aikuinen ihminen joutuu tilanteeseen, jossa hänen on valittava kärsiäkö ja kenties kuollako itse vai vahingoittaako toisia hirviömäisillä tavoilla jonkun epäinhimillisen koneiston osana. Vaikka ymmärrämme, että päätös on hirveän epäreilu, katsomme, että aikuisella on silti vastuu teoistaan ja hänen on myös kärsittävä rangaistus toisille aiheuttamastaan vanhingosta. Näin kävi niille, jotka osallistuivat natsivainoihin ja näin on käynyt monelle muulle hirmuhallinnon sokaisemalle ja painostamalle.

Mutta miten on lasten laita? En ole opiskellut tarpeeksi etiikkaa, juridiikkaa tai kehityspsykologiaa, että osaisin ottaa kantaa siihen, minkä ikäinen lapsi on asetettava syytteeseen pakon allakin tekemistään hirveyksistä. Varmaa on kuitenkin, että ihmisen oma mieli tuomitsee pahuuden jos ei itse tilanteessa, niin viimeistään jälkikäteen ja oma raskas syyllisyydentunto voi olla pahemmin invalidisoiva asia kuin kidutusten tuomat vammat.

Miten tämä kaikki sitten liittyy vapaa-ajatteluun, ateismiin tai kristinuskoon.

No niin, kristinuskon syvin sanoma ainakin itselleni on, että jokainen on syyllinen erilaiseen pahuuteen, julmuuteen ja laiminlyönteihin, mutta Kristuksessa vapaa syyllisyydentunteesta riippumatta siitä, tuleeko koskaan tuomituksi maallisen oikeuden edessä.

Niinpä vapaa-ajattelijoiden mainostekstiä parempi teksti olisi mielestäni:

There is propably a God, so stop worrying and enjoy your life.

Lisäksi olen monesti miettinyt, että jos kaikilla ihmisillä olisi sellainen usko iankaikkisuuten, mikä alkuaikojen (ja varmaan nykyaikojenkin) marttyyreillä on, olisi tämä maailma paljon parempi paikka elää.

Vai miten sinä luulet, että elämääsi vaikuttaisi varma tieto siitä, että heti samalla sekuntilla, kun olet ylittänyt viimeisen rajan, eteesi lennähtää kaikki aineellinen, mistä koskaan olet haaveillut, että aistisi aukevat kokemaan kaiken voimakkaammin, että täydellinen, intohimoinen rakkaus saavuttaa jokaisen solusi sisältä ja päältä.

Itse ainakin lakkaisin siitä paikasta tavoittelemasta hampaat irvessä aineellista hyvää, erinomaista terveyttä, loistavaa parisuhdetta ja pitkää ikää. Sotilajuntillekin saattaisi tulla työvoimapula, kun maallisesta elämästään vähät välittävät ihmiset eivät olisi enää painostettavissa pahuuden pelinappuloiksi.